Postilla 2010

23 maius mmx. Helluntaipäivä. Millainen mestari, sellaiset oppilaat...

2010-05-23T08:08:00.014+03:00

Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Helluntai 23 maius mmx.

Evankeliumi: Joh. 14: 23–29
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: »Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani – mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.»

Johdanto
Syksyllä 1935 kun elettiin aikaa jolloin ei vielä oltu toivuttu suuresta lamasta sai Frank Llyod Wright, yksi kaikkien aikojen suurimmista arkkitehdeistä, puhelinsoiton asunnolleen, farmilleen ja työpajalleen Wisconsiniin. Hyvin rikas mies Edgar J. Kaufmann oli lähdössä juuri pitkälle automatkalle hänen luokseen nähdäkseen miten hänen tilaustyönsä suunnittelu oikein etenee. Hänhän oli tilannut maailman parhaalta arkkitehdiltä ainutlaatuiseen miljööseen rakennettavan talon suunnitelman ja piirustukset. Kysehän oli ns. Fallingwater House-talosta Pennsylvanian Bear Run’ssa. Wright oli pähkäillyt projektin parissa jo pitemmän aikaa ja tietysti saanut etumaksun työstään.

Tuona päivänä 22 syyskuuta 1935 hänellä ei kuitenkaan ollut ensimmäistäkään piirrosta tulevasta mestariteoksestaan. Hän toivotti Kaufmannin mitä lämpimimmin tervetulleeksi, aikaa oli noin kymmenen tuntia... Toimeen ryhdyttiin ja tulosta alkoi syntyä. Nopeita luonnoksia syntyi pinokaupalla ja varsin nopeasti talo sai hahmonsa. Apuna oli  joukko Wrightin oppilaita jotka tekivät puhtaaksipiirrostyön mestarin luonnoksista. Kaikki saivat tehtäviä ja jääkiekkokielessä sanottuna arkkitehtuurin suuri mestari oli “liekeissä.” Hektiset tunnit ja urakka oli valmis Kaufmannin ajaessa pihaan. Loppu on arkkitehtuurin historiaa.   Voimme kysyä: “Mitenhän siinä noin kävikään!” Toisaalta tuon talon rakentamiseen liittyy paljon mielenkiintoisia asioita. Sitä muuten vahvistettiin ylimääräisillä raudoituksilla arkkitehdiltä salaa.

Kontekstualisointi
Alun esimerkkikertomus on monesti luonut uskoa omiin, tietysti paljon vähäpätöisimpiin, hankkeisiin jotka ovat jääneet viime tipalle. Mutta miksipä kaiken pitäisi ollakaan niin selvää ja varmaa? Keskeneräisyys on ihmisen perimmäisin olemus ja se on sallittua. Maailmakin on muuttuva ja keskeneräinen. Keväällä tästä todistaa luomisvoimaansa puhkeava luonto. Kotipuutarhuri ei koskaan voi olla tyytyväinen luomuksiinsa, jokin osa isoa  palapeliä vaati aina korjausta, muutosta tai jopa hävittämistä. Hän ei voi luomiskertomuksen Jumalan tavoin katsella tekeleitään vain todeten ”Ja se oli sangen hyvää.” Hän voi vain sanoa ”Ja se oli vain keskeneräistä.”  

Helluntai ja Pyhän Hengen työ
Seuraavaksi voimme miettiä sitä mitä alun kertomuksellamme on tekemistä tämä päivän sanoman, helluntain opetuksen kanssa. Siitä löytyy paljonkin. Aivan aluksi on todettava, että kaikkeen työhön tarvitaan innostus ja innoitusta. Toiseksi on todettava, että kaikkeen työhön tarvitaan joukko joka tietää mitä tekee. Helluntain jälkeinen on seurakunnan toiminnan aikaa ja johtajamme on Pyhä Henki. Milloin se toimii ei ole aina kiinni ihmisten haluista ja kalentereista. Kun se lähtee vyöryttämään niin silloin kaikki ihmisten pystyttämät rakenteet murtuvat ja syntyy jotain aivan uutta. Wright oli suuri mestari jolla oli oppilaita ja aika ajoin hän laittoi heidät työhön. Jokaiselle riitti työtä ja itse työ prosessina opetti heitä. Vaikka maailman parhaankin arkkitehdin toimintaa on jotenkin epämääräistä ottaa Pyhän Hengen työnverroksi, ja sitähän emme toki tee, niin se on kuitenkin vähin esimerkki jonka voimme ottaa. Puheellamme tulee olla aina kiinnekohtansa normaalissa elämässä, ihmisten tekemisissä ja siinä ympäristössä ja yhteiskunnassa jossa elämme. Tällaisesta kehityksestä ja muutoksesta on jo hyvänä esimerkkinä monta ajatonta, tai vähällä työllä helposti ajanmukaistettavaa saarnaa jotka julkaistiin kolmiosaisessa Suomalaisessa saarnakirjassa silloisen Helsingin piispan ja tulevan arkkipiispa Martti Simojoen johdolla. Ja ennen kaikkea, joka luulee, että Pyhä Henki liikkuu korkeissa sfääreissä ja tekopyhien ja ulkonäköään ja hengellistä olemustaan tuunaavien ihmisten parissa erehtyy raskaimmin mitä ihminen voi koskaan erehtyä.

Jeesus on sanonut: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. ”  Ihminen on keskeneräinen mutta hän joutuu näyttämään oman itsensä muille. Usein hänet tuomitaan, tai ainakin häntä arvostellaan. Hän voi kärsiä aikaan sidottua ahdistusta vaikka voikin olla varma ikuisuudessa saatavasta voitonseppeleestä. Tämän tiedostava ihminen on ”Jo nyt mutta ei vielä-ihminen.”  Keskeneräisyys on ihmiselle ominaista siinä kuin villipedolle vaistonvarainen saalistaminen elinehto. Keskeneräisyys ja kaikenlainen erehtyminen ei ole syntiä. Syntiä sitä vastoin on omaehtoinen kuvitelma siitä että voisi arvostella toista syntistä ihmistä asettumalla tämän motiivien yläpuolelle. Sitä paitsi mitä iloa olisi täydellisestä maailmasta? Sellaisessa maailmassa ainakin ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon ja pääasiallisin kuolemansyy olisi varmaankin itsemurha.   Suuret mestaritkin, niin Jeesus kuin FLW, olivat riittämättömiä ja keskeneräisiä tarvitessaan ympärilleen oppilaistaan koostuvan tiimin... 

Lopetus
Tänä päivänä voimme kysyä, millaista Mestaria ja opettajaa me tarvitsemme. Häntä nimittäin tarvitsemme, ja kyse on lopulta siitä, että Jumala löytää meidät, löytää vähäarvoimmankin oppilaan jolle hän antaa pienen mutta tärkeän tehtävän. Tarvitsemme Jumalaa joka itse on tullut keskuuteemme, elänyt kanssamme ja sovittanut kuolemallaan syntimme ja sitten vielä lähtenyt kädestä pitäen neuvomaan meille kuinka meidän tulee elää ja toimia. Ja lopulta saamme elää todeksi evankeliumin yhtä lausetta: “Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.” AMEN.

14 feb mmx. Laskiaissunnuntai. Väärästä assosiaatiosta rakkauteen.

2010-02-14T21:27:00.017+02:00

Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Laskiaissunnuntai 14 feb mmx.

Väärästä assosiaatiosta rakkauteen

Evankeliumi: Luuk. 18: 31–43
Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: »Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.» Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti. Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: »Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!» Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: »Daavidin Poika, armahda minua!» Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: »Mitä haluat minun tekevän sinulle?» Mies vastasi: »Herra, anna minulle näköni.» Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.» Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.

Saarnateksti: 1. Kor. 13
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus.
Mutta suurin niistä on rakkaus.

Virret ja yhteiset osat:
Alku 54
Synn: 706
Kiitos 126
Vastaus 436: 2,4
Päivän 55
Saarna 273
Kolehti 301
Ehtoo 228
Loppu 336: 1,5

Aloitus
Joku jääkiekon ystävä, ja ennen kaikkea ikuisesti edesmenneen neuvostojääkiekkoilun ystävä on sanonut jotain joka jää muistoihin eikä koskaan katoa. Nuo sanat kuuluvat: ”Näiden kolmen muisto ja kunnia ei koskaan katoa: Harlamov – Petrov – Mihailov, mutta suurin heistä on Maltsev.” Kuulostaako tämä tutulta, jopa kiusallisen tutulta?

Varmaankin tuon pienen viisauden lausuja on kieltämättä puhunut totta, aika moni on sitä mieltä että kyllä Maltsev heistä se suurin loppujen lopuksi oli. Mutta lauselma, siis juuri äsken kuultu lauselma, kertoo meille muutakin. Sehän on varsin tutun kuuloinen vaikka sen sanat ovat vähän erikoisemmat kuin alkuperäisessä yhteydessä. Jos joku jo unohti miten menivätkään päivän saarnatekstimme viimeiset sanat niin kerrataan vielä kerran, sanotaan se tänään toiseen kerran:

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus.
Mutta suurin niistä on rakkaus.

Aivan varmasti se joka tuon lauselman: ”Näiden kolmen muisto ja kunnia ei koskaan katoa: Harlamov – Petrov - Mihailov, mutta suurin heistä on Maltsev” on sitten ensimmäisenä lausunut, niin hän on joka tapauksessa pysähtynyt päivän saarnatekstimme äärelle, ainakin hetkeksi. Eikä turhaan ole pysähtynytkään... Parempi noin kuin vain toistaa sanoja ja lauseita joiden merkitystä ei edes pysähdy miettimään. Sellaisia sanoja kuin rakkaus tai usko tai lauseita kuten vaikkapa ”rakkaus on lahja Jumalan” tai pelkästään elämä on suuri lahja.” Niinhän me teemme, toistelemme alituiseen sanoja ja lauseita joita on iäti toisteltu pahemmin miettimättä niiden sisältöä.

Mietteitä rakkauden ylistyksen äärellä
Laskiassunnuntai on viimeinen pyhä ennen paastonaika. Olemme edenneet joulusta jo pitkän tovin ja kirkkovuoden tärkein kohta eli pääsiäinen ei enää niin kovin kaukana ole. Aikaa on kuitenkin tarpeeksi siihen että valmistaudumme huolella pääsiäistä varten.

Päivän saarnatekstiä on vaikea ymmärtää ellei ymmärrä sitä tilannetta jossa se on kirjoitettu. Jälleen kerran olemme siinä tilanteessa jossa on todettava se, että on nähtävä laajempia kokonaisuuksia ja myös se historiallinen tilanne jossa se on syntynyt. Tässä tapauksessa ehkä monellakin tavalla kaikista eniten tarvitsemme juuri tätä ja paljossa myös kriittisen raamatuntulkinnan historiaa.

Paavali puhuu itse perustamalleen seurakunnalle seurakunnalle joka on ajautunut sisäisiin ristiriitoihin. Kaikkia sen ilmiöitä emme välttämättä löydä nykyisestä maailmastamme mutta samantyyppisen tilanteen kuitenkin. Mihin voisimme sitä verrata. Toisaalta nykyisin elämme paljon samassa tilanteessa vaikka emme sitä tiedostakaan.

Kirkkoa on totuttu pitämään Kristuksen ruumiina ja aina ollaan huolissaan siitä ettei se voi oikein hyvin. Tosia-asia on siinä ettei se ole koskaan voinutkaan ja jo ajat sitten se on hajonnut pirstaleiksi. Se mistä I korinttilaiskirje puhuu on eletty todeksi jo pitkään. Meidän luterilaisten kirkko-isä eli Martti itse karkoitti monta teologian tohtoria Wittenbergistä ja ainoa jota hän kohtuudella sieti oli Philip Melanchton. Eräälle nuorella papille hän suuttui silmittömästi kun tämä oli pudottanut vahingossa ehtoollisleivän lattialle että ”Kuinka sinä kehtaat pudottaa Kristuksen ruumiin lattialle.” Kaveri sai lähteä kaupungista....

Mutta mihin tilannetta vertaisimme nykyaikana? Ehkä osuvimmin saamme käsityksen asiasta jos viettäisimme päivän vaikka yhdellä nykyaikaisella torilla. Niin... Mikä mahtaisi olla!? Otamme esimerkiksi vaikkapa yhden internetin erityismaailman, vaikkapa ison verkkojulkaisun nettipäiväkirjamaailman. Jokaisen pitäisi nähdä mitä siellä oikein tapahtuu. Aluksi olisi moni varmaan järkyttynyt siitä sekamelskasta, joka vallitsee eri aloitusten keskuudessa. Ja jos tarkastellaan niistä käytäviä keskustelu,a niin näemmekin mitä riitely ja erimielisyys voi parhaimmillaan olla. Yhteisen puheenaiheen saatikka sävelen löytyminen voi olla todella vaikeaa, se on itse asiassa täysin mahdotonta. Joka mielii selvitä tuossa viidakossa ja vielä toimia siten että pärjää kaikkien kanssa edes siedettävästi tarvitseekin sitten jo jotain aivan erityistä neuvokkuutta. Ja vaikka sitä olisikin niin ei sekään aina läheskään auta. Kuuntelijan eli tässä tapauksessa keskustelun seuraajan rooli on helppoa ja turvallinen.

Hutba
Internetin maailma on todellinen maailma niille jotka siellä asuvat, ja joka väittää siellä aikaansa viettäviä todellisuudesta jotenkin vieraantuneiksi on kieltämättä sitä itse. Nimittäin siellä ovat käytännössä kaikki nuoremmat sukupolvet ja ikäluokat. Tietysti elämme vielä koko sen aikakauden alkua jossa ihminen on sidoksissa tietokoneeseen ja internettiin.

Mutta kun unohdamme tässä tapauksessa kaikki laitteet ja yritämme paneutua siihen mistä siellä on paljolti kyse tuossa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa niin huomaamme taas yhden ikivanhan totuuden käyvän toteen. Se on siinä että missä ihmiset vain kohtaavatkin, niin siinä syntyy tietysti kohtaamista, mutta nuo kohtaajat ovat hyvin alttiita tilanteelle jossa ei oikein ymmärretä ja vielä pahempaa, ei tahdota ymmärtää toisia.

Ja jos etsisimme sellaista ihmistä joka pärjäisi vaikkapa UUDEN SUOMEN blogimaailmassa kaikkien aiheiden aloittajien kanssa olemalla suoraselkäinen ja omille periaatteilleen uskollinen, niin sellaista henkilöä ei ole olemassa eikä tule koskaan olemaankaan. Aivan saman havainnon joudumme tekemään kaikessa muussakin ihmisten välisissä kohtaamisissa. Tietysti lakeija- elikkä myötäilijäluonne pärjää joka paikassa, mutta hän tekee vain itselleen ja yleiselle edulle suurinta mahdollista vahinkoa. Ja kaikista vakavinta on se, että hän ei sitä aina edes huomaa, jotkut tällaiset toimijat eivät sitä koskaan huomaa.

Miten pääsemme käsiksi rakkauteen?
Herääkin nyt kysymys: miten opimme rakastamaan. Voimme lähestyä tätä kysymystä itsensä Paavalin ja hänen kokemuksensa kautta. Kun Paavali puhuu noin tässä rakkauden suuressa ylistyksessään niin hän puhuu kokemuksesta. Kun hän sanelee nuo sanat on Jeesuksen kuolemasta kulunut jo reilut 20 vuotta ja mies on nähnyt paljon. Hänelle on tapahtunut paljon. Hän oli mies joka vainosi ensimmäisiä Jeesuksen Kristuksen seuraajia. Ja sitten hän väittää että itse Jeesus Kristus ilmestyi hänelle ja tivasi sitä miksi Paavali, silloin Saulus, vainoaa häntä. Ja kun hän kirjoittaa Korintin seurakunnalle niin tuo rakkauden ylistys on vain yksi osa sitä kuuluissa ”suurempaa kokonaisuutta.” Se on suvantovaihe välillä hyvin myrkyisessäkin kokonaisuudessa, aivan kuten leppoisa largo-osa on osa isoa sinfoniaa ja sitä voi edeltää myrskyisä scherzo-osa.

Paavalin kuvailemaa rakkauden maailmaa ja sen tervehdyttävää vaikutusta tarvitsemme kaikessa kanssakäymisessämme. Että pääsemme väärinkäsityksistämme eroon, eroon väärästä assosiaatiosta jonka teemme jo ensimmäisestä sanasta joka tulee lähimmäisemme suusta. Tähän tarvitsemme sitä, että viivymme tekstien, raamatun tekstien äärellä, ponnistelemme ja rukoilemme ymmärrystä. Niin teki Paavalikin, aivan varmasti. Ei hän muuten olisi kirjoittanut tuota rakkauden suurta ylistystä. AMEN

27 dec mmix. Apostoli Johanneksen päivä. Kolmas joulupäivä. Pieni yritys puhua rakkauden Jumalasta.

2009-12-28T09:29:00.009+02:00

Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Apostoli Johanneksen päivä 27 dec mmix.

Pieni yritys puhua rakkauden Jumalasta

Evankeliumi: Joh. 21: 19–24
Jeesus sanoi Pietarille: »Seuraa minua.» Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, se, joka aterialla oli nojannut hänen rintaansa vasten ja kysynyt: »Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?» Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: »Entä hän, Herra?» Jeesus vastasi: »Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.» Tästä sai veljien keskuudessa alkunsa käsitys, ettei se opetuslapsi kuole. Jeesus ei kuitenkaan sanonut Pietarille, ettei tämä opetuslapsi kuole. Hän sanoi: »Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?» Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava.

Virret ja muut yhteiset osat:
Alkuvirsi: 19:1, 6-7
Synnintunnustus: 701
Kiitosvirsi: 726
Päivän virsi: 260:1-3
Uhrivirsi: 466:1-
Ehtoollisvirsi: 228
Loppuvirsi. 257:3-5

I
Usein käytämme sanoja ja sanontoja joiden syvällisempää merkitystä emme pysähdy edes miettimään niin kovin tarkasti. Tällaisia sanontoja ovat esimerkiksi: elämä on lahja, elämä on suuri lahja tai sitten vaikkapa tänäinen evankeliumikirjan päivän otsikko ”Jumala on rakkaus.” Niin, ainahan sitä voisi olla syvällisempi mutta tuollaiset ikivanhat lausahdukset ovat aika kovaa purtavaa. Toisaalta ne ovat turvallisia sanontoja sanoa. Silloin ei tee ainakaan mitään kovin pahaa tai väärinkään.

II
Päivän evankeliumi näyttää meille katkelman Jeesuksen maallisen elämän viime näytöksestä. Siinä näemme myös kaksi opetuslasta, kaksi hyvin tärkeää opetuslasta. Mutta myös kaksi hyvin erilaista opetuslasta. Heidän elämänsäkin oli oleva hyvin erilainen. Molempien tie vei hyvin kauas heidän kotijärveltään jonka rantamilla he tuossa opettajansa kanssa vaihtavat viimeisiä sanojaan. Pietarin tie vei hyvin kauas Rooman jossa hän koki marttyyrikuoleman. Johanneksesta sanotaan että hän oli ainoa Jeesuksen opetuslapsista joka koki luonnollisen kuoleman. Sanotaan että hän oli Efeson seurakunnan vanhin. Ja kun hän ei enää jaksanut saarnata niin hänet tuotiin silti tuo n seurakunnan kokoontumistilaan, varhaisajan kirkkoon, niin hän sanoi sanomasta päästyään että ”rakastakaa toisianne.” Että hän säilyi hengissä luonnolliseen kuolemaansa saakka, ja perimätiedon mukaan ja eli yli satavuotiaaksi oli antiikin maailmassa suuri saavutus. Nimittäin sille joka puhuu suvaitsevaisuudesta ja rakkaudesta voi jostain kummallisesta syystä käydä huonosti.

III
Näin joulunpyhien jo jäädessä taakse voimme miettiä sitä mitä oikein odotamme tulevaisuudelta. On sellaisiakin ihmisiä, jotka haluaisivat vain aloittaa joulunajan viimeisen päivän aina uudelleen ja uudelleen. Edessä häämttävä uusi vuosi tuntuu niin tavattoman raskaalta ja vaikealta kohtdata.

Voimme miettiä tulevaisuutta myös hengellisessä mielessä. Jokapäiväiseen elämäämme kuuluu kiitos ja rukous. Kiitos ja rukous ovat niitä asioita jotka laajentavat hengellistä ymmärrystämme ja tekevät meistä rakastavampia ihmisiä
Joskus vain voi käydä niin, että rukouksemme ovat niin hengellisiä, ettemme voikaan saada niihin mitään vastausta. Niistä saattaa puuttua kaikki todelliseen elämään liittyvät yhteydet, tai ne ovat niin ympäripyöreitä, ettei niihin edes voisi saada mitään selkeää vastausta.

Mutta asia on niin että rukousvastaus voisi myös horjuttaa elämäämme, sen niin totuttuja kuvioita niin perusteellisesti ettemme kestäisikään sen vaikutuksia. Mehän tiedämme kuinka lottovoittajalle voi elämässään käydä. Onnellinen se joka selviää viiden miljoonan euron ylläristä, ja jatkaa elämäänsä niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, ja tuumaa niin kuin siinä mainoksessa ennen: “Mutta en mina näitä hommia lopeta.” Raamattu kertoo meille kuinka Jeesus kerran kysyi eräältä 38 vuotta sairastaneelta mieheltä: "Tahdotko tulla terveeksi?" (Joh.5:6). Ei nimittäin ole mitenkään itsestään selvää, että totutuista kuvioista olisi helppo vapautua. Opetaanpa esimerkiksi niinsanotut vähemmän kehittyneet maat joissa sairaus on edelleenkin hyvä syy ansaita elantonsa kerjäämällä. Niin kummalta ja jopa järkyttävältä kuin se tuntuukin niin asia on todellakin sillä lailla että araneminen muuttaisi totutut kuviot niin, ettei sen aiheuttamiin muutoksiin olisikaan välttämättä halua. Tällainen ihminen voisi joutua niinkin kivuliaaseen tilanteeseen, että hän joutuisi opettelemaan aivan uuden ammatin sen tilalle, jota on harjoittanut jo aivan pienestä lapsesta saakka.

Eikö olekin aika ihmeellinen paikka tämä meidän maailmamme kun täällä on tällaisia ihmisiä. Kerjäläisetkin ovat Jumalan kuvia, eivät ainoastaan niin sanotusti “omalla tavallaan”, vaan aivan ainutlaatuisella tavallaan.
Jumala kyllä vastaa aina rukouksiimme, mutta hänen vastauksensa ei aina ole myöntyvä: "Kyllä." Hän voi aivan perustellusti sanoa myös: "Ei." Ja juuri tämä meistä tuntuu niin vaikealta koska olemme ihmisiä. Jumala on Jumala! Me emme näe kaikkea, emme ymmärrä, miksi emme saa jotakin. Ja sekin on rakkautta ettei lapsi saa aian mitä haluaa, ja joskus hän jopa saa jotain mitä ei haluaisin. Jumala rakkaudessan kyllä näkee mikä meille on parasta, hänen tahtoonsa on vain tyytyminen. Ehkä sitten myöhemmin ymmärrämme, mikä tarkoitus kaikella oli. Nyt se on meiltä vielä salassa. Tajuamme sen mikä olikaan tämänkin asian takana se rakastava motiivi…

Se mitä Jumala kaikkein eniten haluaa, on, että voisimme löytää hänet itsensä, ei vain hänen lahjojaan. Lahjat katoavat, maallinen onni haihtuu, mutta Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan pysyy iankaikkisesti. Lähestyvä uusi vuosi tietystikin kutsuu meitä tekemään uuden vuoden lupauksia. Kristityllä uusi vuosi on kuitenkin jokaisessa armontäyteisessä päivässä. Hän voi aloittaa jokaisen päivän näillä Jesaan kirjan sanoilla, sanoilla jotka ovat Rakkauden Jumalan sanoja: “Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.” AMEN

Tapaninpäivä 26 dec mmix. Sanajumalanpalvelus. Onko meistä vastaanottamaan toista todellisuutta?

2009-12-26T16:40:00.007+02:00

Saarna Auran seurakuntatalolla
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Tapaninpäivä 26 dec mmix. Sanajumalanpalveus.

Onko meistä vastaanottamaan toista todellisuutta?

Evankeliumi: Matt: 10: 16–22
»Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki. Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.»

Saarnateksti: Ap. t. 6: 8, 11–15, 7: 51–60
Stefanos oli täynnä armoa ja voimaa, ja hän teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja Kansan keskuudessa. Silloin Stefanoksen vastustajat värväsivät joitakin miehiä sanomaan: »Olemmekuulleet hänen puhuvan herjaavia sanoja Mooseksesta ja Jumalasta.» He yllyttivät kansaa, kansan vanhimpia ja lainopettajia, ja sitten he kävivät käsiksi Stefanokseen ja veivät hänet Suuren neuvoston eteen. Siellä he toivat kuultavaksi vääriä todistajia, jotka sanoivat: »Tämä mies puhuu lakkaamatta tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan. Me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, se Nasaretilainen, hajottaa tämän paikan ja muuttaa säädökset, jotka Mooses on meille antanut.» Kaikki, jotka istuivat neuvostossa, kiinnittivät katseensa Stefanokseen, ja hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot.

Stefanos puhui: »Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä – niin kuin isänne, niin myös te! Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet? He tappoivat ne jotka ennalta ilmoittivat, että Vanhurskas oli tuleva. Ja nyt olette te kavaltaneet ja murhanneet hänet! Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet. »Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: »Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!» Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat hänet ulos kaupungista kivittääkseen hänet, ja todistajat jättivät viittansa Saul-nimisen nuoren miehen huostaan. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: »Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.» Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: »Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!» Sen sanottuaan hän nukkui pois.

Vanhan testamentin teksti: Jer. 20: 7–11, 13
Herra, sinä olet taivutellut minua,
ja minä olen suostunut!
Sinä olet tarttunut minuun
ja ottanut minut valtaasi.
Päivästä päivään minä olen naurun aiheena,
kaikki pilkkaavat minua.
Aina kun avaan suuni,
minun täytyy huutaa,
minun täytyy kuuluttaa väkivaltaa ja sortoa!
Herran sana tuo minulle
pilkkaa ja herjaa joka päivä.
Mutta kun sanoin:
»Enää en halua ajatella häntä
enkä puhua hänen nimissään»,
tuntui kuin sisimmässäni olisi palanut
liekehtivä tuli
ja luuni olisivat hehkuneet.
Viimeiseen saakka minä yritin tätä kestää,
mutta enää en jaksa.
Nyt kuulen monien kuiskivan:
»Näettekö, kauhua kaikkialla!»
»Antakaa ilmi!»
»Annetaan hänet ilmi!»
Jopa ystävät vaanivat heikkoa hetkeäni:
»Ehkä saamme houkutelluksi hänet ansaan!
Silloin hän on vallassamme,
ja totisesti me kostamme!»
Mutta Herra on kanssani kuin väkevä sankari,
vihamieheni kaatuvat eivätkä voi minulle mitään.
Heidän aikeensa epäonnistuvat, niin tyhmiä ne ovat,
eikä sitä koskaan unohdeta,
alinomaa he saavat kantaa häpeäänsä.
Laulakaa Herralle, ylistäkää Herraa!
Hän pelastaa avuttoman
pahantekijöiden käsistä.

Virret ja muut yhteiset osat:
Alkuvirsi: 35:1-2 Joulu riemukas…
Synnintunnustus: 700 Tunnustan edessäsi, Pyhä Jumala...
Välivirsi: 447:1-2 Kristus valo maailman…
Päivän virsi: 600 Hyvyyden voiman…
Uhrivirsi: 141 Ne jotka täällä uskossa tunnusti…
Ylistysvirsi (Sjp kohta 18): 35:3-4 Henki helluntain…

Ensimmäinen kysymys? Mitä Tapaninpäivä haluaa meille sanoa?
Voisimme tietysti nyt sanoa, että joulu on ohitse koska on jo tapaninpäivä ja kohta sekin on lopuillaan. Joulu on myös ehkä ohi siksi että Tapaninpäivän teksteissä ei puhuta enää oikein jouluisista asioista. Niin Vanhan testamentin Jeremia kuin perinteinen ja aina Tapanina luettava Apostolien tekojen Stefanos-kertomus kuin Jeesuksen evästykset opetuslapsilleen ja seuraajilleen ovat ikävää luettavaa ja vielä ikävämpi mieli valtaa meidät kun ajattelemme niitä hieman syvällisemmin. Tuollaistako on elämä, ja juuri tuollaistako kohtelua saavat Jeesuksen seuraajat kokea?

Niin kuin on perinteisesti Tapaninpäivän saarnoissa satojen vuosien ajan sanottu meidänkin kirkon pappien saarnoissa, ett jos Joulun sanoma ja ensimmäisen joulun tapahtumat olivat Taivaan lahja maailmalle, niin Tapaninpäivä on maailman vastaus tuohon taivaan lahjaan. Varmastikin nämä menneiden polvien saarnamiehet ovat olleet oikeassa. Vastausta kysymyksiinsä he eivät ole saaneet, elleivät sitten tyytyneet vain toteamaan että mitäs tuota voi syntiseltä ihmiskunnalta enempää odottaakaan?! Onhan se tietysti niinkin, ja mitä suurimmassa määrin onkin, ja työnsähän on pappi hyvin tehnyt jos noin sanoo!

Mutta aina ei ole syytä olla niin suoraviivainen vaikka tässä diagnoosin tekeminen onkin varsin helppoa ja vaivatonta. Meillä kun on usein tapana vain puhua seuraamuksista, että joku on sellainen ja tekee sellaista kun, pitäisi pikemminkin pitäisi miettiä syitä miksi joku on sellainen ja tekee juuri niin kuin tekee. Kaikelle on nimittäin syynsä ja aivan ensimmäiseksi monelle tekisi hyvää lähteä laajentamaan oman ymmärryksensä ja lähimmäisenrakkauden rajoja ennen kaikkea tuomitsevaa käyttäytymistä.

Voimme lähteä tekemään tätä Tapaninpäivän saarnaamme kolmen kysymyksen kautta. Ensimmäinen kysymys on: ”Mitä Tapaninpäivä haluaa meille oikeastaan sanoa? Toinen kysymys on: ”Onko meistä vastaanottamaan toista todellisuutta? Ja kolmanneksi voimme vielä kysyä: ”Mikä on kolmas kysymys? Vastaus ensimmäiseen kysymykseen oli kai sitten siinä, että tarvitsemme jotain joka auttaa meitä näkemään koko maailman tilaa ja lähimmäistemme hätää laajemmasta näkökulmasta, tai paremminkin syvällisemmästä näkökulmasta.

Toinen kysymys: Onko meistä vastaanottamaan toista todellisuutta?
Päivän tekstien, siis profeetta Jeremian valituksen, Stefanos-kertomuksen ja Jeesuksen puheen taustalla on yksi asia. Niissä kaikessa kolmessa nähdään se, että kun toinen todellisuus tunkeutuu tai pääsee tähän ihmisten maailmaan, niin sitä aina vastustetaan, ja vastustamalla vastustetaan. Ja aivan kuin kertosäkeenä taustalla kaikuu päivän virren säe, Sanat Dietrich Boenhoefferin runosta: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.”

Synti joka asuu ihmissukukunnassa tulee aina vastustamaan tätä toista maailmaa aina tämän maailman loppuun saakka. Joku on sanonut, että on helpompi poistaa köyhyys maapallolta ja voittaa syöpä lääketieteen keinoin kuin poistaa tai ainakin olennaisesti vähentää syntiä. Mutta ei kai se ole tarkoituskaan. Itse Jeesushan sanoi näin suoraan toistaen: ”Se joka teistä on synnitön niin heittäköön ensimmäisen kiven.” Meistä ei ole oikein vastaanottamaan sitä toista todellisuutta ja jos kirkko eläisi oikeasti niin, että se olisi osoitus tuosta toisesta todellisuudesta niin se kokisi vielä enemmän vastustusta kuin se nyt kokee.

Kolmas kysymys? Mikä on kolmas kysymys?
On sanottu että ”Ihmisen ongelma on pitkälti se, että hän yrittää olla Jumala.” Ihmisen käsitys Jumalasta on vain hieman erilainen kuin Jumalalla itsellään. Jumala maailmassa kaikki kiertää, mikään ei asetu totunnaisiin uomiinsa, ja hän ei päästä ihmistä helpolla.

Hän muuttaa koko ajan luomaansa maailmaa ja niin ihminen löytää itsensä alati muuttuvasta maailmasta aina uudelleen ja uudelleen. Mutta ihminen jonka hän on luonut yrittääkin järjestellä tätä luomaansa maailmaa ja hallita sitä jottei hänen tarvitsisi itse muuttua. Hän haluaa turvallisuutta ja kun joku, oli se sitten Jeremia, Jeesus tai Stefanos tulee ja näyttää ihmiselle peilistä millainen hän on niin eihän siitä kukaan tykkää.

Mutta turha meidän on taistella vastaan. Jumala tulee aina uudelleen ihmisen luo häiritsemään häntä eikä salli hänen asettua aloilleen. Vähä vähältä ihminen alkaa tajuamaan, että tie Jumalan luo epäjärjestyksen kokemus. Jumalan maailma, tuo toinen maailma josta saamme kuulla ääniä ja kaikuja ja josta aika ajoin saamme jotain nähdäkin on erilainen kuin ihmisen maailma, täysin erilainen maailma. Siinä on sijaa erilaisuudelle koska se on mahdollistunut itse Jumalan luomistyössä. Olisi hyvä että ihmisen ainutlaatuisuus tunnustettaisiin jo hänen elinaikanaan, eikä vasta silloin kun hän on jo käynyt läpi kirkkomaan portista ja siunaussanoissa vasta viimein toteutuu Martti Lutherin kehotus nähdä kaikki lähimmäisen työt ja teot parhain päin.

Korkeatkin kirkonmiehet, ja peräti täällä Suomessakin, puhuvat mielellään tästä toisesta maailmasta, ja jopa siitä että sanapalvelija on aivan erotettu muusta maailmasta toteuttamaan tätä toiseuden ilmentymää. Mutta erilaisuudelle ei kuitenkaan anneta lopulta sijaa. Mutta onneksi on kuitenkin se Jumalan maailma. Siinä on uneksijoita ja näkijöitä, onnettomilta näyttäviä haahuilijoita, työmyyriä ja palvelijoita, siinä maailmassa on myös, omaa varjoaansakin epäileviä toisinajattelijoita, hovinarreja ja pilailijoita. Kaikille pitäisi riittää tilaa niin kuin eräässä toisessa virressä mainitaan, ja kaikkea pitäisi sietää, sillä sietäähän Jumalakin heitä. Ja mikä olikaan sitten se kolmas kysymys? Se oli kai sitten se että mikä ihminen luulee oikein olevansa? Ihminen todellakin luulee olevansa Jumala, mutta siinä hän erehtyy. Teki hän mitä tahansa niin hän ei saa pois silmistään oikean Jumalan luomistyön tuloksia, lähimmäisiään. AMEN.

25 dec mmix. Saarna jouluaamuna. Randi, Paavali ja me.

2009-12-25T09:35:00.008+02:00

Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Jouluaatto 24 dec mmix

Epäilyksestä joulumieleen. Randi, Paavali ja me

Evankeliumi: Luuk. 2: 1–20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoavarten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Virret ja muut yhteiset osat:
Alkuvirsi: 27 Juhlimaan tulkaa
Synnintunnustus: 706 Oi sinä kaikkein armollsiin
Välivirsi: 25:1-3 Nyt seimellesi seisahdun
Päivän virsi: 21 Enkeli taivaan
Uhrivirsi: 18 Nyt ilovirttä veisaten
Ylistysvirsi: 30 Maa on niin kaunis

Alkumaisema. Taikuri ja skeptikko Jim Randi ja hänen maailmansa
Maailma on täynnänsä merkillisiä väitteitä ja myös henkilöitä jotka yrittävät selittää niitä. Eräällä amerikkalaisella miehellä on ollut pitkään mukana shekki, suuruudeltaan 10 000 dollaria, jonka hän antaa sille joka pystyy tuottamaan ns. paranormaalin ilmiön. Paranormaaliksi ilmiöksi voidaan tässä yhteydessä lukea vakkapa telepaattisen yhteyden, ajatuksensiirron toteaminen tai vaikkapa ilmassa leijuminen. Tämä mies on amerikkalainen taikuri ja skeptikko Jim Randi. Sanotaan että hänen ei ole tarvinnut luopua tuosta shekistään. Toisaalta pahat kielet ovat aivan viime vuosina väittäneet että hänestä on tullut vanha ja kiukkuinen mies, joka enää hyvin harvoin jos ollenkaan suo mahdollisuutta kenellekään edes yrittää todistaa mitään. Hän on asiastaan varma, täysin varma. Hän on aina luottanut järkeensä ja hän on hyvin oppinut mies. Randi todennäköisesti sanoisi meidän jouluevankeliumistamme että se sisältää niin paljon järjenvastaisia asioita että siihen ei yksinkertaisesti voi uskoa. Randi on aina halunnut luottaa aisteihinsa ja järkeensä ja pitää ne myös toimintakykyisinä. Hän ei ole vuosikymmeniin käyttänyt alkoholia, eikä tietystikään muitakaan huumeita, ei tupakoinut eikä juonut edes kahvia. Näkyjä hän ei ole omien sanojensa mukaan nähnyt, kaikki toimii vain puhtaan järjen avulla. Itse Randin ulkonäkö on mitä suurimmassa määrin suuren tietäjän ulkonäkö, hän on aivan kuin Asteriixin kylän tietäjä Akvavitix, tosin parta on lyhyempi. Jim Randi on suorastaan todellisen velhon näköinen matkakaavussaan.

Uuden testamentin suuri järkiniekka, apostoli Paavali
Jim Randi on kieltämättä järkiniekka, ja suuri sellainen onkin, hän on paljastanut monta huijaria ja näin auttanut ihmisiä omalla tavallaan. Toisaalta hän on jakanut paljon mielipiteitä ja on paljossa myös hyvin vihattu mies. Mutta hänen esimerkkinsä äärellä voimmekin kysyä, onko uudessa testamentissa ketään vastaavaa järkiniekkaa. Ehkä sieltä löytykin, katsokaamme. Kukas onkaan sanonut seuraavat sanat:

“Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme.”

Paavali ei siis halua puhua Jeesus Nasaretilaisesta henkilönä eikä hän myöskään selitä millään tavalla Mestarimme sanoja. Enemmän, vaikkei kuitenkaan siinäkään suhteessa paljon, hän puhuu itsestään monissa kohdin, ja ehkä muutamassa kohden itsestään myös kolmannessa persoonassa. Hän on kuin ulkopuolinen tarkkailija, joka ymmärtää asian katsomalla sen sisään jokaisesta mahdollisesta näkökulmasta. Hän on aika tiedemiesmäinen, ja ollaan rehellisiä niin hän on hvyin tiedemiesmäinen. Jotta pääsemme parhaiten perille hänen ajattelustaa niin ajatelkaamme vaikka jalkapalloa jossa on tietty määrä neulottuja nahkapaloja. Noihin paloihin voitaisiin kirjoittaa aina yksi asia joka kuitenkin on vain yksi näkökulma samaan perusasiaan joka pallon sisällä on. Jokainen nahkapala sisältää yhden asian jonka kautta voimme lähestyä kaiken ydintä

Loppujen lopuksi oikean pallon sisällä ei ole kuin yksi asia, näkymätön ilma joka pitää sen oikeassa muodossaan. Paavalin jalkapallon sisällä on Jeesus Kristus. Mitä sanomme tällaisesta henkilöstä? Siis Paavalista? Jos hän on oikeassa päätelmissään niin on hän kaikien aikojen suurin uskon esikuva. Jeesuksen sanojen voimalla ja kansojen apostolin pohdinnoilla tulee uskostamme täydellinen. Ilman Paavalia evankeliumien sanat jäisivät vain kuulopuheiksi. Paavalin uskonopissa ne saavat käytännön sovellutuksen. Toisaalta ilman evankeliumeja Paavalin todistus jäisi täysin käsittämättömäksi.

Onko kristinuskolla erityisaema?
Kristittyjen mielestä heidän uskonnollaan on ollut ja on edelleenkin tietty erityisasema. Sanotaan että Jumala on puhutellut ihmiskuntaa historian eri vaiheissa. Tämä keskustelu, Jumalan puhe ihmiskunnalle ja ihmisen kysymykset Jumalalle on kirjoitettu kristittyjen Pyhään kirjaan eli Raamattuun. Mutta kristikunnalla ei kuitenkaan ole yhtenevää käsitystä siitä mitä kirjoituksia Ramattuun tulisi sisällyttää. Toimijana on ollut aina yksi ja sama Jumala vaikka hän on tehnyt itsensä tiettäväksi ensi Luoja-Jumalan hahmossa. Sitten hän ilmoitti itsensä täydellisimmin tulemalla ihmiseksi Pojan hahmossa ja Jeesuksen, tosi ihmisen ja tosi Jumalan, kuoleman ja kuolleista heräämisen ja taivaaseen astumisen jälkeen on toimijana ollut Pyhä Henki. Aluksi Jumalan toimi yhden kansan välityksellä mutta myöhemmin kenelläkään ei ole ollut erityisasemaa. Onhan kansojen apostoli, tämä meidän Paavalimme sanonut näin: “Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalaien, orja tai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi:”

Kristinuskon erityisansio
Kaikesta tuosta ovat ihmiset rakentaneet monia ajatusrakennelmia ja oppeja. Ja kaikista eniten järkeen luottava uskontomuoto on tämä meidän luterilaisuutemme.
Kun kaikki on sanottu ja tehty herää vain yksi kysymys; eikö nuo kaikki ole vain ihmisten oppeja ja ajatusrakennelmia. Ihmiset ovat antaneet järjelleen vallan. Ihminen keksii mitä tahansa yrittääkseen rauhoitaa levotonta mieltänsä. Ja jos tuota kaikkea oppien sekamelskaa tarkastellaan niin on tietysti mahdollista että jokin noista ajatusrakennelmista voi olla lähimpänä sitä joka on inhimillisen kokemuksen verhon takana.

Kristinuskon suurin ansio on kuitenkin siinä, että se sisältää suurimman koskaan eläneen opettajan opetukset. Tämä mies on Jeesus Nasaretilainen jota kristittyjen jumaluusoppi pitää Jumalan toisena persoonana, ja joka on saanut arvonimen Jeesus Kristus. Häntä palvotaan ja sanotaan että hän on luonut tien Jumalan luokse elämällään ja kuolemallaan. Jeesuksen persoona yhdistää niitäkin jotka ovat niin monien kirkkojen mielestä vieraantuneet kirkon yhteydestä. Ainakin häntä pidetään poikkeuksellisen hyvänä ihmisenä. Hän on juuri se ihminen sanotaan myös että hänellä oli poikkeuksellinen Jumalakäsitys kun hän sanoi evankeliumin kirjoituksen mukaan: “Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.”

Jumala on kuitenkin kysymys joka jakaa ihmisiä ja jokainen sukupolvi, jokainen ideologia, jokainen oppi joutuu selvittelemään välinsä hänen kanssaan. On sanottu että evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta on voittanut kaikki taistelut, selvinnyt aina voittajana ja pystynyt luomaan uutta. Onhan muuan virsirunoilijoistammekin sanonut: “Kun vallat vaipuu kirkko yhä elää, ja kohti täyttä päivää vaeltaa.” Viime aikoina on esitetty myös että uskonto on osa ihmisen kehityshistoriaa ja että se on varsin hyödyllinen ihmiselle. Onpa jopa esitetty että joillakin ihmisyksilöillä on aivan erityinen uskontogeeni. Kaikkien näiden väitteiden jälkeen ollaan yhä enemmän hämmennyksissä ja yhä vaikeimpien kysymysten äärellä. Kaikkeen mahdolliseen lähtee ihminen etsimään vastauksia, se on hänen osansa.

Kaikki ovat olleet vaikeiden kysymysten äärellä, niin apostoli Paavali, taikuri Randi ja me. Taikuri Randi on auttanut ihmisiä luottamaan oman järkeensä ja sitä kyllä aina tarvitaan. Usko ja järki eivät kuitenkaan sulje pois toisiansa sillä parhaimmillaan ne voivat tukea toisiaan. Järjen avulla ymmärrämme asioiden merkityksen ja niiden suhteet toisiinsa nähden. Usko taas auttaa meitä löytämään parhaimmillaan mielekkyyden kaikelle. Kaiken epäilyn jälkeen Paavalikaan ei voinut muuta kuin julistaa. Suuren neuvoston edessä Pietari ja Johannes eivät voineet muuta kuin sanoa: ”Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet." Lapsi on syntynyt meille, poika annettu on. AMEN.

Olen julkaissut myös kolme vanhempaa jouluaamun saarnaa: jouluaamu 2006, jouluaamu 2005, jouluaamu 2004

24 dec mmix. Saarna jouluaattona. Hyvä sanoma kaikista halveksituimmille. Paimenet – jouluevankeliumin henkilögallerian tarkastelua II..

2009-12-24T11:19:00.024+02:00

Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Jouluaatto 24 dec mmix

Hyvä sanoma kaikista halveksituimmille. Paimenet – jouluevankeliumin henkilögallerian tarkastelua II.

Evankeliumi: Luuk. 2: 1–14
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidänedessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Virret ja muut yhteiset osat:
Alkuvirsi: 27 Juhlimaan tulkaa
Synnintunnustus: 701 "Syvyydestä minä huudan..."
Päivänvirsi: 23 On ruusu Iisain juuren
Uhrivirsi: 31 Ei valtaa kultaa, loistoa
Loppuvirsi: 21: 1-5, 10

Alkunäky
Tänä vuonna joulun tässäkin kirkossa viettiin monta nuoremman väen joulukirkkoa ja sattuneista syistä puhunut oli niitä pitämässä. Yleensä näissä joulukirkoissa puhutaan samaa juttua pienenä saarnakkeena. Juoni näissä aina hieman muuttuvissa, ja toivottavasti eteenpäin menevissä jutuiisa oli sellainen, että niissä yritettiin kovasti selkokielellä selittää sitä miksi Jeesus keran syntyi maailmaamme. Että hän myös opetti meille jotain tärkeää ja yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna hän opetti sitä että ihminen voi aina aloittaa kaiken uudelleen, hän saa syntinsä anteeksi ja saa armosta yrittää aina uudelleen, yrittää tehdä kaiken aina paremmin, hiukkasen paremmin, ruotsiksi sanottuna “lite bättre!”

Nuo sanathan teki meille tunnetuksi ruotsalainen jääkiekkovalmentaja Curt Lindström ja ne ovat nyt 15 vuotta tuon Saku Koivun ja kumppaneiden urotyön jälkeen osa suomalaista mielenhistoriaa, hienommin sanottuna psykohistoriaa. Sitä ne ovat, mutta niissä ei todellakaan ole mitään uutta auringon alla. Itse asiassa Jeesus sanoi ne jo aikoinaan, tosin ei tuossa muodossa eikä tietenkään ruotsin kielellä, mutta sanoi kuitenkin. Ja kuinka ollakaan, Jeesuskaan ei niitä myöskään ensimmäisenä sanonut, vaan hän puki uudestaan sanoiksi Vanhan testamentin profeettojen välittämän kuvan armollisesta ja ihmisiä rakastavasta Jumalasta. Ja tällainen kuva meille välittyy jouluevankeliumistakin.

Paimenet
Tänä vuonna tarkastelemme jouluevankeliumin erästä hahmoa, tai sanokaamme joukkiota, nimittäin paimenia. He nimittäin puhuttelevat meitä jos vain suostumme katsomaan keitä he oikein olivat, ja miksi he saavat niinkin suuren huomion osakseen!? Nimittäin sitä halveksitumpaa ja ihmisten mielissä syntisempää joukkiota ei ollut olemassakaan.

Vuosi sitten Helsingin seurakuntayhtymän “USKO, TOIVO JA RAKKAUS-portaalissa” eräs nuorehko opiskelijapastori intoutui kirjoittamaan jutun nimeltä “Sijattomuus.” Kysehän oli kirjoitussarjasta jossa etsittiin kahtakymmentäneljää näkökulmaa jouluevankeliumiin; kyse oli siis eräänlaisesta joulukalenterista. Jossain vaiheessa nuo 24 lyhyttä juttua julkaistaneen ja se ja moni muukin niistä antaa aivan uuden näkökulman jouluevankeliumin tulkintaan. Siteeraamme nyt tuota juttua hieman tiivistäen (Koko jutun voit lukea tästä.):

“Jouluevankeliumi on kerta kaikkiaan kammottava tarina. Täysin epäinhimillinen kuvaus kuinka ihmisparkoja voidaan kohdella. Evankeliumissa Maria ja Joosef jakavat ilonsa toisten kurjien ja päähän potkittujen kanssa. Nimittäin paimenien. Usein joulunajan puheissa korostetaan kuinka ilosanoma vietiin ensimmäisenä hyljeksittyjen paimenien keskuuteen. Mutta onko kukaan loppujen lopuksi miettinyt, miksi paimenet olivat niin hyljeksittyjä?

Paimenet olivat aikanaan täysin oma porukkansa. Kaupungistuneilla juutalaisilla oli enää hyvin vähän tekemistä paimentolaisuuden kanssa, mutta aiheena se edelleen tunnettiin. Paimenen ammatti oli aikansa ”roskaduuni”. Liian vaarallinen työ, joka kulutti nopeasti ihmisen raajarikoksi. Lisäksi paimenet osasivat ”eloonjäämisen” niksit. Hurskaiden juutalaisten tietoisuudessa olivat paimenten tavat: ryöstelyt, rähinät, eläimiin sekaantuminen ja muunlainen epäpuhtaus. Jouluevankeliumin realismi on aikojen saatossa hautautunut sen sanomallisen idealismin alle. Luukas ei kirjoittanut sitä minään selkeänä todellisuuden kuvauksena, mutta silti sen taakse kätkeytyy aikalailla karu maailma.”

Että sellaiselle joukolle ilmoitettiin aivan ensimmäisenä Jeesuksen, Vapahtajan syntymästä. Onhan tuo asia toki sanottu ennenkin, ei tuossa ole sinänsä mitää uutta auringona alla, ei todellakaan. Mutta se että koko rakennelma on hukkunut teennäisten ja siirappisten puheiden alle, siinä on sen ja koko jouluevankeliumin tulkinnan vaikeus.

Jouluenvankeliumin tämänkertainen opetus
Mutta entäs sitten!? Mitä meidän olisi nyt nähtävä päällimmäisenä ajatuksena ja peräti opetuksena. No, otamme tähän esimerkiksi yhden lausahduksen nykyään niin muodikkaiden nettipäiväkirjojen maailmasta, siis blogien maailmasta. Uuden Suomen verkkolehden, se lehti siis ilmestyy jälleen, mutta nyt verkkolehtenä, eräässä blogissa muuan kirjoittaja puhui politrukeista ja politrukismista, asia kun on noussut esille erään vanhemman valtiomiehen tokaisussa täällä Suomessa viimä viikolla. Kyseinen kirjoitus oli pitkähkö ja siinä sanottiin mm. seuraavasti: “Perusväite olkoon seuraava: Huumorintajuttomuus ja pelko liittyvät politrukkimotiiviin olennaisesti ja lähtemättömästi.” Juuri tätä lausetta eräs lukija sitten kommentoi. Lyhyesti, mutta kommentoi kuitenkin: “Heh, mulla ei ole sitten mitään hätää.”

Niin! Voimme ottaa tuon lyhyen kommentin aivan todesta ja kysyä, mihin kysymykseen se meille vastaisi juuri nyt, jouluevankeliumin nyt siitä avautuvan tulkinnan äärellä?

Kysymys voisi olla vaikkapa seuraava: Jos jouluevankeliumin maailman paimenet olivat noin saataista ja rikollista porukkaa ja sanoma Jeesuksen syntymästä ilmoitettiin heille ensimmäiseksi niin eihän meilläkään suhteelliesen kunnollisilla ihmisillä ole sitten mitään hätää, eihän?

Vastaus on siinä, meillä ei ole mitään hätää. Mutta syntisyydellä ei Jumalan näkökulmasta ole mitään laatu-, ja aste-eroja. Syntejä on kaduttava ja jouluevankeliumin esimerkki kehottaa meitä mielenmuutokseen. Sen tulee herättää meissä syyllisyyttä ja pientä häpeää, sen tulee riisua meidät omahyväisyydestä. Jatkamme vielä hieman ja lainaamme lisää tuosta vuosi sitten ilmestyneestä hyvin puhuttelevasta kirjoituksesta: “Joulun aikaan on kiva mennä kirkkoon. Katseleppa joulukirkossa tai laulaessasi Kauneimpia joululauluja, että näkyykö siellä tämä jouluevankeliumin todellisuus. Onko siellä läsnä meidän aikamme heittopussit ja päähän potkitut, joiden nenän edessä on ovi lyöty kiinni? Onko siellä teiniäidit, rosvot tai eläimiin sekaantujat?”

Mutta kun syyllisyys painaa meitä ja häpeä kalvaa sisintä ja ehkä omahyväisyyskin on karissut ja uusi ihminen, Vapahtajan syntymän ja sovituskuoleman aikaansaama uusi ihminen, nostaa meissä päätään, niin on aika uskoa myös todeksi se, että aina saa yrittää uudelleen. Aina saa yrittää olla parempi ihminen, Eihän Jeesuskaan olisi muuten liittänyt Isä Meidän-rukoukseensa sanoja “Anna meille meidän syntimme anteeksi.” Ja niinhän on, että mitä enemmän tuota rukousta käytetään niin sitä enemmän näemme oman heikoutemme ja olemme vailla Jouluevankeliumin sanomaa Vapahtajan syntymästä. Lopulta ymmärrämme että saamme yrittää, yrittää myös hiukkasen paremmin, tehdä asiat heiman paremmin, aivan kuten suomalaiset voiton tielle saanut ruotsalaisvalmentaja sanoi.

Joku jää joskus vielä ihmettelemään sitä, että mitäs niille lampaille sitten tapahtui kun paimenet lähtivät kedolta kohti Jeesuksen syntymäpaikkaa? Joku vitsailee, että kyllä enkelit pitivät niistä huolen ja että kyllä Jumalalle on kaikki mahdollista! Yksinkertaisin ratkaisu ja vastaus tähän kysymykseen on lienee siinä, että hehän ottivat lampaat mukaan. Jeesushan syntyi koko maailmaa varten, koko luomakuntaa varten… AMEN.

Vuoden 2008 jouluaaton saarnaa (Augustus - Jouluevankeliumin henkilögallerian I tarkastelu) pääset lukemaan tästä.

Vuoden 2006 jouluaaton saarnaani pääset lukemaan tästä.

20 dec mmix. Saarna IV adventtina. Eräänlainen isänpäivä tämäkin.

2009-12-20T20:34:00.016+02:00

Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
IV adventti dec mmix

Eräänlainen isänpäivä tämäkin
Herran syntymä on lähellä

Evankeliumi: Matt. 1: 18–24
Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: »Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.» Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:

– Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –
se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian
vaimokseen.

Virret ja yhteiset osat:
Alkuvirsi: 10:1-4
Yht. synn.tunn: 703
Kiitosvirsi: —
Päivän virsi: 53
Uhrivirsi: 256:1-
Loppuvirsi: 260:1-3

Alkunäky: Tekstistä sotaleskeen ja lapseen.
Tänään on neljäs adventtisunnuntai ja tämä pyhä on omistettu Jeesuksen äidille Marialle. Evankeliumikirjan otsikko lukee ”Herran syntymä on lähellä.” Aina ei ole näin kuitenkaan ollut, siis että neljäs adventtisunnuntai olisi omistettu Herran äidille, sillä tänäinen evankeliumitekstimme oli ennen vanhaa Joulupäivän kolmannen vuosikerran evankeliumiteksti.

Teksti on kuin märkä saippuapalanen ja siitä on vaikea saada kunnon otetta. Useiimiten selitys ja saarna siinä sivussa on hyvin perinteinen ja tekstin nostattamia ongelma, joita on aivan riittävästi jos niitä halutaan vain nähdä ei ole lähdetty paljoakaan riepotteleman. Perinteisesti ja vielä nykyäänkin tätä tekstiä on selitetty seuraavalla kaavalla: Maria oli tullut raskaaksi – Joosef huomasi tämän - Joosefilta vaadittiin uskoa ja sitä hänellä oli – Kaikki päättyi lopulta hyvin. Tämän tekstin äärellä on ollut syytä olla aika raamatullinen.

Tekstillä olisi kuitenkin paljon sanottavaa juuri tälle ajalle jos osaisimme tuoda sen paremmin tähän aikaan. Juuri tänä vuonna olemme saaneet viettää talvisodan alkamisen 70-vuotismuistoa. Varsinkin tuon alkamispäivän muistamisen tiimoilla oli esimerkiksi radiossa monta ohjelmaan joissa tuotiin esiin kipeitäkin muistoja. Muutamat sotaorvot muistelivat tapahtunutta, tai pikemminkin mielikuvia jota niistä nousi. Oli aika rankka kohtalo menettää isä, mutta yhtä rankkaa se oli ollut lasten äideille kun he menettivät puolisonsa. Ja jotkut menettivät puolisonsa jopa kahdesti, sekä talvisodassa että jatkosodassa. Sankareita muistettiin ja sotalesket lapsineen olivat jotekin pyhän rajamailla olevia persoonia. Mutta ihmisten kunnioitus ei aina elätä, elättääkö se koskaan. Uusiin naimisiin oli äidin mentävä ja siinä karisi jotenkin joksus ihmisten silmissä pyhän naisen maine ja kuva. Madonnasta ei suoranaisesti tullut huoraa, mutta sädekehä katosi. Elämä ei ollut helppoa. Noiden naisten oli aloitettava elämä monesti uuden miehen vaatimuksesta tyhjältä pöydältä. Kaikki edelliseen mieheen liittyvä piti hävittää. Moni sotaorpo olisi myöhemmin halunnut nähdä isänsä rintamalta lähettämiä kirjeitä, mutta niitä ei enää ollut jäljellä, ne oli hävitetty. Tällaisen hinnan joutui moni suomalainen nainen maksamaan jotta voisi aloittaa elämänsä uudelleen. Aika oli tietysti eri ja emme saisi puhua ja ajatella kovin tuomitsevasti ennen kuin mietimme asiaa kunnolla.

Maria jää meille luterilaisille edelleen kovin vieraaksi vaikka hänen asemaansa on yritetty hieman sanoaksemme jopa “keskusjohtoisestikin” kohottaa. Että sanomme “keskusjohtoi-sesti” tarkoitamme sitten sitä, että esim. tämä neljännen adventtisunnuntain uusi sisältö on tuotu hieman keinotekoisesti evankeliumikirjaa. Ja kmun kyseessä on vielä yksi vuoden hiljaisimmista pyhitä niin kovin suurta menestystä tälle “toiselle marianpäivälle” ei niin helposti saada. Mutta tekstiin sisältyy loppujen lopuksi aika paljon, enemmän kuin uskommekaan. Tekstin varsinainen sankari on nimittäin Joosef, ja voisimme nimittää tietyllä tavalla tämän neljännen adventtsunnuntain uudelleen “isänpäiväksi.”

Isyyden olemuksen lähteillä
Moni mies on kautta aikojen joutunut pohtimaan ongelmallista kysymystä. ”Puolisoni on raskaana toisesta miehestä. Tai niinkuin moni sotalesken nainut suomalainen mies oli siinä ikävässä ajatussyöverissä jossa häntä kiusasi se että hänen vaimonsa oli saanut lapsen tosien miehen kanssa. Tekstimme äärellä onkin tänään myös hyvä kysellä, onko biologinen vanhemmuus ainoaa oikeaa vanhemmuutta. Eivätkö vanhemmat voisikaan olla isä ja äiti adoptiolapselleen? Menpäs sanomaan moista pariskunnalle joka on pitkään odotettuaan saanut adoptioalapsen tai vaikka on päässyt sijaisvanehmmiksi. Tällaisesta huomatuksesta loukkaanutaan todella verisesti. Entä uusioperheissä? Mikä on toisen puolison lasten merkitys toiselle puolisolle? Eikö saakaan olla äiti tai isä, kun ei sitä biologisesti ole? Joosef sai ottaa luokseen Marian, ja hänen tuli vieläpä nimetä syntyvä poika. Hän sai olla Jeesukselle isä. Ihmiset luulivatkin, että Joosef oli Jeesuksen isä (Luuk.3:23). Tärkeintä kaiken keskellä on sittenkin elämä, joka antaa meille jatkuvasti haasteen rakastaa toinen toisiamme parhaan ymmärryksemme mukaan.

Herran syntymä on lähellä, joulu on lähellä. Joulu on lahjojen aikaa ja lahjat oivat olla hyvinkin erilaisia ulkonaiselta arvoltaan. Olisi hyvä, että emme aina miettisi lahjan arvoa vaan antaismme arvon sille rakkaudelle ja huolenpidolle joka sen kautta välittyy. Siihen että lahjan antaminen todistaa että lahja luo yhteyden antajan ja vastaanottajan välille.

Ihminenkin on mitä suurimmassa määrin lahja. Itse Jeesus jäähy-väisrukouksessaan joka on tallennettu Johanneksen evankeliumiin puhuu opetuslapsistaan lahjana jonka Isä on hänelle antanut. “Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle” ja “Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. (Joh 17: 9, 24).”

Näillä sanoillaan Jeesus antaa todistuksen syvästä yhteenkuu-luvuudesta ja vastuuntunnosta jota hän tuntee opetuslastensa kanssa. Meillä jokaisella on omassa lähippisissämme, kodeissamme, työpaikoillamme ja missä vaikutammekin paljon ihmisiä, jotka Jumala on meille antanut. Emme vain ole tätä vielä niin syvällisesti tajunneet ja ase ei ole saanut aikaan muutosta suhteessamme toisiin ihmisiin. Ihmiset, jotka Jumala on meille antanut, ovat lahjoja ja heidän avullaan pääsemme eroon yksinäisydestämme. Ihmiset ovat meille siksi tärkeitä, mutta he voivat olla meille myös tehtäviä, joskus kutienki hyvin vaikeita tehtäviä. Monesti ihminen on sekä lahja ja tehtävä ja joskus jopa koettelemus, mutta juuri tästä syntyykin se mitä kutsumme elämänrikkaudeksi.

Tekstin varsinainen sankari: Joosef
Päivän evankeliumitekstissä Joosef esiintyy suurta kunniotusta herättävänä hyvin hienotunteisena ihmisenä. Hänestä voidaan sanoa, mihinkää perinteiseen evankelis-luterilaiseen lällykieleen sortumatta, että hän kokee Marian Jumalan hänelle antamana lahjana, ihmisenä josta pitää kantaa vastuuta. Maria on hänelle ihminen jota tulee suojella ja josta tulee kantaa vastuuta. Tai sitten hän on ihminen vailla omaa tahtoa. Joka tapauksessa hän on joutunut kulkemaan hänen yhteisönsä valtavirtaa. Nyt moni varmaan sanoo, että liian paksua ja fundamentalistista puhetta. Toisaalta totta ja jos haluamme niin tästä voimme jälleen aloittaa lihavat opilliset riidat. Pääsemme hvyin nopeasti ruotimaan “järjetöntä neitseestäsyntymisoppia” ja jopa horjuttaman Raamatun arvovaltaakin.

Joka tapauksessa oli asioiden perimmäinen totuus mikä tahansa niin tekstillä on meille sanottavaa. Jos emme pysty enempään niin ainakin pysykäämme tässä: Joosef antaa meille rakastavan ja vastuunsa kantavan esimerkin. Jos Jeesuksen syntymä oli ihme, niin sitä seurasi ihme toisensa jälkeen. Joosefin toiminta ja käyttäytyminen tuossa tilanteessa oli suuri ihme. Vaikka päädymmekin tällaiseen johtopäätökseen niin emme saa edelleenkään tuomita niitä näkyjä jotka avautuivat tämän saarna alkunäyssä. Mitä tulevaisuuden ihmiseltä vaaditaan on ehkä meidän käsityskykymme ulottumattomissa. Toisaalta se ei voi olla enmpää kuin ihmisten maalima jossa Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on vihdoin saanut voiton. AMEN.

vanhoja saarnojani pääset lukemaan tästä: http://www.auranseurakunta.fi/saarnoja_ja_puheita/

06 dec mmix. Saarna itsenäisyyspäivänä vuonna 2009. Yhteinen päämäärä.

2009-12-06T00:11:00.013+02:00

Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
Itsenäisyyspäivä 06 dec mmix

Yhteinen päämäärä
IV saarna apostoli Paavali Areiopagi-puheesta

Evankeliumi: Joh. 8: 31–36
Niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen, Jeesus sanoi: »Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.» He vastasivat hänelle: »Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?» Jeesus vastasi: »Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.»

Saarnateksti: Ap. t. 17: 24–30
»Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’ Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus. Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.

Virret ja muut yhteiset osat:

580: “Oi kuningasten kuningas.”
701: “Syvyydestä mina huudan sinua…”
2: “Avaja, porttis ovesi.”
581: “Kiitos Jumalamme kun annoit kauniin maan.”
447:4 “Jumalalle kunnia, Jumalalle yksi.”
584: “Siunaa ja varjele meitä.”

Aloitus: Saarnatekstinämme jälleen Paavalin puhe Areiopagilla
Yksi vuosi edellisestä itsenäisyyspäivästä on kulunut ja jälleen olemme täällä sanan äärellä ja etsimme siihen myös selitystä. Hyvää saarnatekstiä ei kovin helpolla kannata vaihtaa vaan joten olemme jälleen kerran Paavalin Ateenan-puheen äärellä. Tänä vuonna yksi lause siitä nousee esille voimakkaammin ja sen myötä kolme asiaa. Tuo kappale saarnatekstistämme on tässä: “Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat…”

Elävän raamtauntekstin tuntee siitä, että herättää aina uusia ja uusia asioita meissä jotka sen kuulevat. Ensiksikin Paavalin puhe väittää meille että koko ihmissuku olisi luotu yhdestä ihmisestä. Kuulostaako tämä jotenkin tutulta? Onko tämä ollut yhteisenä puheenaiheena? Ehkä jotkut ovat siitä ohimennen kuulleet. Joka viipyi televison monitarjonnan äärellä viitenä peräkkäisenä maanantaina, tai hyvin myöhäisenä tiistai-iltana uusintojen merkeissä sai katsella yhtä kaikkien aikojen parhaista dokumenttiohjelmista mitä ihminen on koskaan tehnyt. Tuo sarja oli nimeltään “Kuinka maapallo asutettiin.” Sen yksi väitteistähän oli siinä, että kaikki nykyään elävät ihmiset ovat yhden ja saman, noin 100 000 vuotta sitten eläneen naisen jälkeläisiä. Tämä on totta tieteen näkökulmasta ja osoittaa meille miten nerokas ja kaikkialle ehtivä on ihmisen halu selvittää kaikki arvoitukset. Väitteellä sinänsä on meille ihmiskuntana hyvin paljon merkitystä.

Toiseksi sanat “kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä” tuo meille mieleen paljon asioita. Elämme muuttuneessa maailmassa. Se maa on tänään aivan erilainen kuin se maa jota isämme niin päättäväisesti ryhtyivät yksissä tuumin puolustamaan 70 vuotta sitten. Maassamme asuu paljon muualta luoksemme muuttaneita ihmisiä. Meidän ei täältä kotoisista ympyröistämme tarvitse matkata kuin 25 kilomertiä niin löydämme alemman opetusasteen ensimmäiseltä luokalta, noin kahdenkymmen lapsen ryhmistä, lapsia jotka kuuluvat kahdeksaan alkuperältään eri kansallisuusryhmään. Kaiken lisäksi tuolla luokalla opetetaan viittä eri uskontoa. Rinnakkaiselo sujuu lapsilla oikein hyvin...

Syksyyn ja syystalveemme toi kansainvälistä väriä myös ns. “Pensseli-setä.” Tämä syyrialainen kurdihan tuli tunnetuksi siitä, että hänen tulkitsemansa perinteisen häälaulun sanat kuulostavat meidän korvissamme aika kummallisilta. Ne ovat sanoiksi kirjoitettuina aivan kuin suomen kieltä, tosin vähän kummallisia väitteitä sisältäen. Mies on viihtynyt Suomessa hyvin ja hänen suosionsa on taattu vaikka koko touhua kyseenalaistaviakin ääniä on kuultu. Yhtä kaikki, koulumailmasta tuotu esimerkkimme ja tietenkin mainio Pensseli-setä ovat osoituksena siitä, että kansat jotka asuvat maan päällä asuvat nyt lähempänä toisiaan ja jo osittain hieman limittäin.

Kolmas väite “hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat” koskettaa meitä erityisesti tänään ja hyvin erityisesti näinä päivnä kun muistelemme asioista jotka tapahtuivat 70 vuotta sitten. Historia on opettanut meille sen, että kansoilla on määräaikansa ja asumalueensa. Ja nämä määräajat tulevat ja menevät. Monikohan kansa asuu enää samalla paikalla kuin Paavalin aikana 2000 vuotta sitten. Ei kovin moni; ikuisen keskustan valtakunnan han-pojat Kiinassa, japanilaiset, ja ehkä muutama muu kansa.

Missä Paavali julisti noita sanojaan puhutaan toki edelleen kreikan kieltä, mutta kansa joka sitä puhuu on eri kansa, tai sanotaanko että verenperinnöltään alkuperäisiin helleeneihin on sekoittunut kansa toisensa jälkeen. Emme lähde opettamaan ja oikaisemaan apostoli Paavalia vaikka tässä toteammekin että aivan hyvin hänen sanojaan voidaan tänään kommentoiden täydentää: Kansat tulevat ja menevät, kielet pysyvät ja muuttavat asuaan ollen taloja joissa kansat asuvat. Me niin sanotut suomalaiset asumme talossa jonka pääasiallinen nimi on Suomen kieli. Noita apostoli Paavalin sanoja olemme saaneet lukea kirjakielellä jota hämäläisten, savolaisten ja länsi-suomalaisten jälkeläiset ymmärtävät vasta vajaan viidensadan vuoden ajan. Kansakuntana olemme nuori sillä se, mitä suomalaisuudeksi tajuamme on kirjakieltämmekin paljon nuorempaa.

Tietysti eri aikaudet eivät koskaan ole samassa asemassa. Maailmanaika jota elämme on nyt kestänyt vajaat kaksikymmentä vuotta, ehkä tarkalleen noin 17 vuotta jos laskemme kaikista uusimman ajan alkaneen vuonna 1992 kun internet tuli periaatteesaa jokaisen ulottuville ja tiedon valtatiet löivät ajatuksena lävitse. Tuo vuosi voidaan muistaa muutaman sadan vuoden päästä, ehkä jo aiemminkin, samanlaisena merkkipaaluna kuin Uuden Maailman löytyminen, tai paremminkin kestävä käyttöönotto, tuosta vuodesta täsmälleen 500 vuotta aiemmin. Silloihan tapahtui päivän tekstiäkin ajatellen merkittävää, kansoja alkoi siirtymään uusille asuinalueille ja monet kansat muodostivat myöhemmin uusia kansoja ja kansakuntia yhdessä. Tuotakin katsoessamme saarnatekstimme muuttuu yhä eläväm-mäksi ja sitä kautta todemmaksi.

Suomalainen uskonnollisuus ja itsenäisyyspäivä.
Että kansoilla on omat asuma-alueensa ja määräaikansa sanoo meille hyvin paljon. Ja tällaisella kansalla on myös omat tapansa ja merkkipäivänsä. Jokaisella kansalla on yleensä myös oma uskontonsa, ei omaa uskoansa siinä mielessä jossa esimerkiksi me luterilaiset asiaa ajattelemme. Se usko jolla ihmiset uskovat on aina lopulta sama ja kohde myös. Uskonnolla tässä tarkoitamme enemmänkin tapojen ja eri asioiden järjestelmää. Tämä tänäinen itsenäisyyspäivämme on tästä hyvä merkki. Ja se on myös aivan ainutlaatuinen koko kristikunnassa. Se osoittaa myös sen kuinka meitä jallisesti hyvin lähellä olleet asiat ovat muokanneet tätä järjestelmämme josta voimme käyttää nimeä suomalainen uskonnollisuus.

Yksi tämän suomalaisten uskonnon, joka on kaikesta pohdiskelustamme huolimatta kristinuskoa, väite on siinä, että Jumala ja kristinuskon kolmiyhteinen Jumala on aivan erityisesti ollut kanssamme kansamme vaikeina aikoina. Tämä on on ollut aivan läsnäoleva väite tsavaltamme päämiesten ajattelussa ja en-nenkaikkea kirkon korkeiden johtajien ja pienempienkin pappien puheissa. Eikä se ole perusteita vailla sillä viime sotien aikana eläneistä suomalaisista voidaan kyllä käyttää nimeä “rukoileva kansakunta” monen muun määritteen ohella. Kirkon ja kansakunnan välit pysyivät läheisinä sodan jälkeenkin kun rintamalla oli eletty yhdessä ja pappi oli ollut mukana sodan arjessa.

Mutta ennen kaikkea viime sodat osoittivat sen, että meilä on asemansa kansakuntien joukossa, elämme määräaikaamme ja meillä on aivan oma asuma-alueemmekin. Ja kun tulimme jo päättyneen maailmanajan loppuun ja aloitimme uutta noin 20 vuotta sitten niin olemme nähneet että omasta määrähetkestämme ja asuma-aluesstamme kiinni pitäminen oli tarpeellinen teko vaikka siitä saimmekin maksaa kovan hinnan.

Tulevaisuus
Mutta kansakunta joka ei katso tulevaisuuteen kiittäen sen isien työstä ja uskosta ei voi selvitä. Jos se näin tekee niin sillä on edelleenkin jäljellä määrähetkeänsä omilla asuma-alueillaan ja sen myös muut kansakunnat tunnustavat. Yhteen asiaan on tämän kaiken jäkeen kiinnitettävä huomiota. Se, että kansojen asuma-alueet ovat hieman limittynet on myös luonut monia pelkoja ja turhiakin pelkoja. Näillä on aina syynsä. Uuden ajan väline eli ingternet tajoaa näköalan monen ihmisen ajatteluun. Ihminen jää heposti kiinni sanomisistaan ja niistä ja monesta muustakin jopa varsin pienestä vihjeestä voi herkkä-aistinen tarkkailija lukea todella paljon. Niille jotka puhuvat paljon maastamuuttajista ja niille jotka kritisoivat joskus ankaaankin sävyyn toisten uskontojen edustajia ja toista uskontoa itsessään on ominista yksi asia. Tällaiset ihmiset paljastavat hvyin helposti sen, että he ovat itse vieraantuneet omasta perinteestään. Ja kaikista huolestuttavinta tässä kaikessa on se, nimiä ja mitään muita tunnuksia mainitsematta, on se että ne jotka tällaisia henkilöitä suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden nimissä arvostelevat eivät ole sen kummempia. He ovat ensimmäisinä vaatimassa perinteisen uskonnonopetuksen lopettamista ja vaatimassa eri vakaumusten ja jopa uskontojen vuoropuhelua kouluihin. He ovat samanlaisia vouhottajia, ellei pahempiakin.

Kaikista ihmeellisintä tässä on sitten se, että niilläkin luokilla joissa on kahdeksaa eri kansallista alkuperää olevaa ekaluokkalaisia ja joilla opetetaan viittäe eri uskontoa näyttää siltä että, anteeksi vain, suurin sitoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on joillain muilla kuin luterilaisten lapsilla ja vanhemmilla. Näiden luokkien opettajilta kuulemme että nämä maahanmuuttajien lapset ovat kuuliaisia, he kunnioittavat opettajiaan ja heillä tuntuu oelvan hyvin innostunut seikkailun henki kaikessa mitä he tekevätkään. Nämä ovat asioita joiden luulisi saavan jokaisen suomalaisen katsomaan peiliin ja oikein tarkkaavaisesti katsomaankin. Mistähän tällaisessa ilmiössä oikein on kyse? Olemmekohan unohtaneet jotain hyvin tärkeää ja onko meillä vakavan kertauksen paikka jotta muistaisimme hyvin olennaisen…

Ihmissuvulla joka on saanut alkunsa yhdestä ihmisestä on yhteinen päämäärä. Se on elänyt historiaansa jonka pitkässä näytännössä kansoilla on sijansa. Kansat ja talot joissa ne asuvat ovat tämän näytelmän näyttelijöitä ja rooleja. Ehkä elämme näytelmän viimeistä näytöstä, kuka tietää… Toisaalta voimme olla liian lapsellisia ja itsekeskeisiä näin ajattelessamme, kuka tietää…

Yhtä kaikki; BBC:n loistava dokumentti-sarja, Pensseli-setä, Talvisodan muisto ja kansojen limittyneet asuma-alueet muistut-tavat meitä maailmasta jossa elämme, ja se maailma on tietysti yhteinen maailma. Ihmisillä on sama tavoite. Kaikki on tehty meitä varten jotta etsisimme häntä ja kenties hapuillen hänet löytäisimmekin. Että Suomen kansa kerran oli yhtenäinen, ei niinkään hapuileva, oli asia josta saamme tänään olla kiitollisia. Perinteistä pitää olla ylpeä ja niistä pitää pitää myös kiinni. Silloin ei ole mitään hätää ja meille annettu määrähetki jatkuu vielä silloin kun sukuloplvien päästä tulevat suomalaiset viettävtä tätä päivää. Antakoon Kolmiyhtienen Jumala siilhen armonsa. AMEN.

Olen sarnannut takavuosina kolme kertaa aikaisemminkin tästä tekstistä. Näitä saarnoja pääset lukemaan näistä linkeistä.

Vuosi 2008

Vuosi 2006

Vuosi 2005

Vuonna 2004 saarnasin eri tekstistä. Vuoden 2004 saarna voit lukea tästä linkistä.

muita vanhoja saarnojani vuosilta 2004-2008 pääset lukemaan tästä: http://www.auranseurakunta.fi/saarnoja_ja_puheita/

29 nov mmix. Saarna I adventtina 29.11.2009. "Adventtisaarna suurten kysymysten mmix-vuonna - Epäuskosta uskoon.

2009-11-29T12:17:00.039+02:00

Saarna Auran kirkossa
Kirkkoherra Torsti Äärelä
I adventti 29 nov mmix
I vuosikerta

Adventtisaarna suurten kysymysten mmix-vuonna. Uskonpuutteesta uskoon.

Näistä linkeistä pääset katsomaan saarnan videotallenteena (Saarnan pituus on vajaa 20min ja tallenne on kolmena eri osana ). Adventtisaarna: vol I; vol II; vol III

Evankeliumi:
Matt. 21: 1–9
Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.» Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:

– Sanokaa tytär Siionille:Katso, kuninkaasi tulee!
Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.”

Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:

– Hoosianna, Daavidin Poika!
– Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!

Saarnateksti
Room. 13: 11–14
Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. Teidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.

Virret ja muut yhteiset osat:

alkuv: 2 “Avaja porttis ovesi.”
Synnint : 701 “Syvyydestä minä huudan…”
kiitosv: 726 “Sinua me kiitämme.”
päiväv: 3:1-4. “Hoosiannaa huudetaan.” saarnavirsi
saarnavirsi: 1 “Hoosianna
uhrivirsi: 5 “Te laaksot notkot nouskaa”
ehtoollinen: 4 Iloitse morsian
loppuvirsi: 6 “Käy kansa herraasi vastaan.”

Aloitus: Ajankuvaa ja roomalaiskirjeen katkelma
Millaisessahan maailmassa apostoli Paavali oikein eli kun hän tuollaisen kirjeen roomalaisille kirjoitti? No joka on lukenut Asterixia tietää varmasti sen, monesti hänen kaverinsa Obelixin suusta kuullun lauseet: “Hulluja nuo roomalaiset.” Paavali on hyvin perillä läntisen maailman mahtavimman valtakunan ja sen pääkaupungin elämästä ja elämäntyylistä. Toisaalta se mistä hän puhuu tuomitsevaan sävyyn ei ollut kaikkien elämäntyyli. Rooman valtakunnassa oli vallalla käsittämättömän suuret tulo-erot eikä se viime kädessä ollut mikään varsinainen oikeus-valtio, vaikka roomalaiset olivat jo tuon Paavalin roomalais-kirjeen aikana saattaneet jo muutaman sukupolven ajan kerskua heidän erityistehtävällään. Heidän tehtävänsä oli jouluevan-keliumin keisari Augustuksen hovirunoilijan Vergiliuksen sanoin hallita ihmisiä ja kansoja laeillaan.

Mutta kaikkinensa tuo hänen puheensa oli toimiva, kaikki tiesivät mistä oli kyse ja mitä Paavali loppujen lopuksi tarkoitti. Elettiin sitä ennenkin ja ihminen oli aivan sama antiikin aikana kuin hän on tänään. Näin on huolimatta kaikesta sosiaa-lisesta evoluutiosta, siis siitä että ihmisen pitäisi olla parempi ja kehittyneempi, parempi ja toinen toistaan kohtaa suvaitse-vaisempi. Jos Jeesus olisi elänyt meidän aikanamme ja kuollut traagisesti joskus 1980-luvulla, ja Paavali kirjoittaisi roomalai-kirjettään juuri nyt niin niin mikään ei siis olisi muuttunut. Ihminen olisi aivan sama ja meno olisi aivan sama. Vai olisiko?

Missä sitten elämme? Onko meidän ajassamme se vaara että nukkusimme liian pikään, emme olisi ahkeria ja tekisimme vain vääränlaisia asioita, mieltäisimme väärät asiat tärkeimmiksi, elämällämme ei olisi mitään päämäärää? Eletäänkö täällä remuten ja juopotellen, jopa siveettömästi ja irstaillen, riidelläänkö täällä ja kiihkoillanko täällä?

Edelliseen on pakko vastata että kyllähän näin tapahtuu! Otetaanpas tähän vaikka pari esimerkkiä. Menemme nyt ajallemme niin ominaiseen asiaan kahden esimerkin kautta, vähän lievemmän ja sitten vähän vakavamman pohjalta. Lähdemme liikkeelle naamakirjasta eli ilmiöstä nimeltä facebook. Siitäkin voidaan sanoa että se on hyvä renki mutta huono isäntä. Kysehän on internetin toisen sukupolven, internetin 2.0 sovellutuksesta, joka kyllä antaa mahdollisuuden pitää yhteyksiä toisiin ihmisiin. Se sopii myös moniin muihinkin hyödyllisiin tarkoituksiin. Mutta siihenkin liittyy lieveilmiönsä. Se antaa mahdollisuuden tuoda omaa elämää ja elämäntyyliä ilmi hieman kyseenalaisella tavalla. Joillakin on tapana kertoa siellä monia, monia kertoja päivässä itsestään hyvinkin intiimejä, omaan yksityiselämään liittyviä asioita. Ja se on helppoa. Ennen saatoit soittaa hyvälle kaverille kerran päivässä ja kertoa jostain hauskasta jutusta minkä juuri teit. Nyt sen saa tietää reaaliajassa kaikki 500 kaveriasi ja kaiken lisäksi monesti valokuvan ja aika usein jopa elokuvatallenteen myötä. Niinkin vakava asia kuin seurustelu-, ja parisuhteen aloittaminen voidaan aivan tuossa tuokiossa, ja ohimennen toitottaa vaikka koko maailmalle ellet ole rajannut tuota omaa profiiliasi vain kavereiden tietoon. Ja tällaisen tiedonannon jälkeen käydään monesti kovaa debattia siitä kenen kanssa sitä nyt sitten ollan parisuhteessa. Kaukana on tästä aika jolloin sanottiin: “Kell onni on, se onnen kätkeköön.”

No ei kai niinä sitten mitään pahaa jos osaa vetää rajan johonkin, mutta kyllä tuossa naamakirjassa on myös törmännyt ihmisiin joilla sopivan ja sopimattomuuden raja on pahasti hämärtynyt. Tuossa ilmiömaailmassa liikkuu paljon erilaisia häiriköitä ja suoranaisia sosiopaatteja, jotka metsästävät vain huomiota itselleen. Ja narsiteille facebook on oiva työkalu ja mahdollisuus. Se on oire aikamme pahasta olosta, ei mistään muusta. Ja tämä kaikki ilmeee uudenlaisena remuamisena, siveettömyytenä ja henkisenä irstailuna. Mutta eihän voikaan olla mitään uutta auringon alla!

Toinen ajan ilmiö on sitten ns. Big Brother ja sen maailma. Taloon on koottu nuoria ihmisiä, jotka panevat oman elämänsä näytteille. Menohan tuossa talossa on aika hurjaa ja ihmetellä pitää sitä miten jotkut lähtevät siihen. Monet saattavat kyllä varmasti katua mukanaoloaan loppu ikänsä ja sitä että pilasivat elämänsä. Tai sitten kaikki tämäkin koetaan nykyään hyvin luonnolliseksi, mene ja tiedä. Mutta talon elämähän ei ole mitään muuta kuin remuamista, juopottelua, siveetöntä elämistä ja suoranaista irstailua, eikä pidä unohtaa riitelyä eikä kiihkoiluakaan. Ja kaiken lisäksi ohjelmalla on paljon katsojia. Tiukkapipoinen sananjulistaja sanoisi tässä että nyt ei ole kyse mistään muusta kuin siitä, että kuka moista törkyä katselee on itse aivan samanlainen. Toisen ääripään edustaja haluaa ymmärtää ja etsiä syitä ohjelman suosioon, ja ehkä sieltä päästä löytyykin armollisempi näkökulma. Ymmärtäminen jos sitä tukee selkeä rajojen vetäminen on aina parempi asia kuin tuomitseminen. Sillä kyseisellä ohjelmalla ei ole sen katsojille mitenkään ennakkoterapeuttista vaikutusta.

Tekstin tausta ja tilanne lyhyesti
Jos katsomme päivän saarnatekstiämme ja sitä kautta myös muita tekstejä niin löydämme jotain yhteistä. Lähdemme liikkeelle niin sanotusta uskonpuutteesta. Nimittäin se porukka jolle tuossa profeetta Jesajan kirjassa puhutaan kärsi siitä että sen toivo oli valumassa hukkaan. Kaikki ei ollut tapah-tunutkaan niin kuin oli luvattu. Elämä oli arkista ja mitään riemusaattoa ei oltu koettu. Kyse on niin sanotusti raamatun-historiallisesti ottaen tilanteesta jolloin Jeesuksen kansan esi-isät olivat kokeneet kovia, joutuneet matkaamaan pois omasta kotimaastaan, kuulleet lupauksia Jumalan asioihin puuttumisesta hyvin näyttävällä tavalla mutta yhtä kaikki vain pettyneet.

Ja sitten Paavali vahvistaa epäileviä ihmisiä. Toisaalta hän kirjoittaa tuossa kirjeessään roomalaisille ihmisille, joita hän ei edes tunne. Niin, hän ei heitätunne, mutta hän voi niin tehdä koska hän tuntee ihmisen. Roomalaisillakin oli näet oma Big Brotherinsa. Suurten tuloerojen Roomassa rikkailla oli varaa elää ylellisesti, ja tavalla joka myös näkyi ja kuului. Satojen vuosien ajan oli ollut yläluokka ja tavallinen prole-sakki jonka suurta hupia oli yläluokan toilailu. Toilailu joka johtui siveettömästä elämäntyylistä, irstailusta ja juopottelusta. Mitään televisiota ei tietenkään ollut mutta juttu levisi. Ja Roomassa oli myöskin kaikenlaisia teatteriryhmiä ja instant-ilveilijöitä jotka kyllä osasivat panna oikein halvalla toilailevaa ylimystö,- ja senaattorisäätyä, jos ei nyt reaaliajassa niin tuoreesltaan kuitenkin.

Ja sitten Jeesus ratsastaa Jerusalemiin. Hänen elämänsä oli muuten ollut suuren julkisuuden kohteena. Hänen tekemisiään ja puhumisiaan oli seurattu taajaan, ja juttu oli levinnyt aina kun siihen oli aihetta. Häntä oli syytetty juomariksi ja itseään hän piti syntisten ihmisten ystävinä. Hän oli tullut tuntemaan monta remuajaa, huijaria, juopottelijaa, irstailijaa, riitelijää ja kiihkoilijaa, sutenööriä ja prostituoitua. Ja tuona ensimmäisen pääsiäisviikon palmusunnuntaina josta tekstimme kertoo häntä pidetään jopa uutena kuninkaana. Kaikki näytti vielä hyvältä tuossa vaiheessa mutta ihmisten usko oli oleva aika heikkoa kun hänet loppuviikosta sitten hyljättiin.

Puhutaanpas sitten vähän uskosta!
Niin! Mutta puhutaanpas sitten hieman uskosta koska päivän tekstit näyttävät puhuvan sen puutteesta. Toki pääsemme käsiksi vain yhteen näkökulmaan mutta parempi niin kuin ei mitään. Mutta jos näin uuden kirkkovuoden alkaessa pystymme edes hieman raapaisemaan sitä mikä on kaikista olennaisinta niin olemme päässeet jo aika pitkälle...

Uskolla ymärrämme luottamusta siihen mitä emme näe, mutta jonka koemme johtavan meitä ja antavan suunnan elämäämme. Monesti kuullaan sanottavan että jokaisella on oma usko. Tällaista tietämättömyyttä joutuvat monet sananpalvelijat sietämään. Heikolla veljellä ja sisarella on moninaisia käsityksiä monista asioista. Mutta väärääkin ajattelua, jopa merkillisiä oppeja on lähimmäisessä siedettävä juuri lähimmäisenrakkauden vuoksi. Muuten elämä olisi yhtä kiivailua ja silloin kävelisimme kaiken kauniin ja muistamisen arvoisten asioiden ohi. Kristiilnen ohjaustyö on aina tehtävä rakkaudella ja suuressa kärsivällisyydessä.

Sillä on vain yksi uskomisen kohde josta ihminen omista lähtökohdistaan tekee tulkinnan ja uskonnollisessa mielessä se voima jolla asia koetaan on myös yksi ja sama kaikille. Emme siis pääse yli emmekä tympäri yhdestä asiasta, ja se on ihmisen tietämättömyys. Hän ratkaisee kaikki aineellisen maailman arvoitukset mutta lopulta hän on aina sama tietämätön ja heikko ihminen.

Raamattu puhuu monin sanoin uskon esikuvista. Kansojen apostoli eli Paavali pitää suurena, ehkä suurimpana uskon esikuvana heprealaista Aabrahamia, raamatunhistorian Israelin kantaisää, ja Jeesuksenkin hyvin kaukaista esi-isää. Niin voimme mekin tehdä vaikka hänen hahmonsa häipyy jollain tavalla historian hämärään, ja mitä hänestä onkaan kirjoitettu on myös erään kansan pappien ihmisväritteistä puhetta. Sillä Aabrahamilta ei ole säilynyt yhtään kirjoitettua sanaa. Eikä hän loppujen lopuksi ollut enempää kuin tavallinen ihminen, tavallinen ihminen ajallisena ihmisenä. Mutta juuri tuossa ilmeneekin Jumalaksi kutsumamme suuruuden voima. Hän tulee aina luoksemme tavallisten ihmisten hahmossa, tavalla jota emme osaa aavistaa emmekä millään tavalla ennakoida.

Tiedämme että Paavalin kirjeet eri seurakunnille, myös kirje Rooman seurakunnalle, kirjoitettiin, viimeisimmätkin niistä, puolitoista vuosikymmentä ennen ensimmäisen Jeesus Nasareti-laisesta kertovan evankeliumin syntyä. Paavalista on sanottu että hän oli kristikunnan ensimmäinen jumaluusoppinut. Sitä hän on ja kaikki hänen perässään tulevat ovat hänen selittäjiään. Mitään uutta kristillisessä uskossa ei voida tehdä ohittamatta hänen suurinta luomustaan eli roomalaiskirjettä, kirjettä josta päivän saarnatekstimmekin on. Emme saa myöskään unohtaa hänen muita kirjeitään. Hänen ensimmäinen kirjeeseensä Korintin seurakunnalle on kirjoitettu sellaista, joka on ohjeena ja opastuksena kaikille riiteleville uskonyhteisöille kaikkina aikoina ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Sama dokumentti on oivaa opastusta kaikille kasvukivuista kärsiville ihmisten yhdistyksille.

Lopetus
Uskossa on kyse yksinkertaisesti siitä että saamme Jeesuksen Kristuksen mielen ja emme enää ole synnin ja kuoleman alaisia. Tätä opetusta tulisi meidän noudattaa joka päivä murheissamme kun emme selviä omin voimin. Vain tätä ajatusta vasten ymmärrämme kehoituksen: “Asukoon teissä Jeesuksen Kristuksen mieli.” Vaikeina hetkinä kun koet että enää selviä voit aina rukoilla että saisit Jeesuksen Kristuksen mielen. Puhuessaan kasteesta tarkoittaa Paavali enemmänkin sitä että se on näkyvä merkki kuuliaisuudesta Jeesukselle Kristukselle. Siinä ihminen liitetään Jeeusksen kuolemaan ja ylösnouse-mukseen, kristitty ei enää elä itse vaan Jeesus Kristus elää hänen kanssaan. AMEN.

Olen julkaissut myös kolme aikaisempaa ensimmäisen adventtisunnuntain saarnaa ja ne löytyvät näistä linkeistä. Huomasin että olen aiemminkin saarnannut roomalaiskirjeen katkelmasta.

2006 http://www.auranseurakunta.fi/saarnoja_ja_puheita/saarnoja_2006/saarnalista_2006/#1%20Adventtisunnuntai

2005 http://www.auranseurakunta.fi/saarnoja_ja_puheita/saarnoja_2004-2005/pitka_saarnalista_2004-2005/#27%20nov%20MMV

Vuosi 2004 http://www.auranseurakunta.fi/saarnoja_ja_puheita/saarnoja_2004-2005/pitka_saarnalista_2004-2005/#I%20Adventtisunnuntai%20-%2028%20nov%20mmi

muita vanhoja saarnojani vuosilta 2004-2008 pääset lukemaan tästä: http://www.auranseurakunta.fi/saarnoja_ja_puheita/

19 nov mmix. Pientä ajantietoa lämmittelyksi.

2009-11-19T10:56:00.006+02:00

Varsinainen saarnapohdiskelu alkaa ensi viikolla, mutta tässä on hieman alkulämmittelyä. Pientä ajantietoa I adventista Tuomaanaluseen.

http://www.auranseurakunta.fi/saarnoja_ja_puheita/ajantietoa/6/

t. torsti äärelä

12 nov mmix. Ensimmäinen kirjoitus.

2009-11-12T12:28:00.000+02:00

Terve kaikille!

Tämä blogi aloittaa toimintansa varsinaisesti adventinalusviikolla tämän kuluvan marraskuun lopulla. Silloin on luvassa I adventin saarnanvalmistukseen liittyvä kirjoitus. Jäämme siis odottelemaan Tuomiosunnuntain jälkeistä viikkoa.

t. torsti äärelä
auran kirkkoherra